Harrastelijain Aitta (1934–1989): Suomalaisen harrastuskulttuurin ja erikoisliikkeen tarina
Helsingin Viiskulmassa, "Meranon talon" katutason liikehuoneistossa osoitteessa Laivurinrinne 1, sijaitsi vuosikymmenten ajan yksi Suomen harrasteluhistorian omaleimaisimmista ja rakastetuimmista instituutioista: Harrastelijain Aitta. Vuosina 1934–1989 toiminut erikoisliike muodostui itseoppineiden teknikoiden, pienoismallirakentajien, valokuvaajien ja askartelijoiden kiintopisteeksi ja kohtaamispaikaksi. Liikettä kutsuttiin syystäkin maan vanhimmaksi ja monipuolisimmaksi harrastusalojen erikoisliikkeeksi. Tämä historiikki valottaa Harrastelijain Aitan värikästä taivalta pikkuliikkeestä valtakunnalliseksi harrastusmaailman solmukohdaksi ja kaupunkikulttuurin ilmiöksi.
1. Gunnar Alopaeus ja Harrastelijain Aitan synty (1934–1939)
Harrastelijain Aitan perusti Gunnar Alopaeus (1912–1973) vuonna 1934. Gunnarilla oli taustaa Maatalouskerholiiton, nykyisen 4H-liiton, harrastusosastolta, ja kenties juuri siksi lennokit, radiot, valokuvaus ja elokuvat olivat hänelle lähellä sydäntä.
Harrastelijain Aitan toiminta alkoi Helsingissä osoitteessa Fredrikinkatu 39. Keväällä 1936 liike siirtyi Viiskulmaan, aluksi osoitteeseen Tarkk'ampujankatu 20 A. Siellä toimi valokuvaamo, elokuvakoneiden ja valokuvauskoneiden vuokraamo. Siellä järjestettin myös maksullisia elokuvaesityksiä. Vuoden 1937 aikana toiminta ilmeisesti laajeni ja tilaa tarvittiin lisää. Kesällä 1937 avattiin lisäksi myymälä viereisen, “Meranon talon” katutason liikehuoneistoon osoitteeseen Laivurinrinne 1. Tässä samassa huoneistossa Harrastelijain Aitta palveli aina lopettamisvuoteensa 1989 saakka.
Gunnar oli kielitaitoinen ja monipuolinen liikemies, joka ymmärsi jo varhain lehtimainonnan ja postimyynnin merkityksen. Harrastelijain Aitan ilmoituksia löytyi jatkuvasti sanomalehdistä ja muista julkaisuista ympäri maan sekä suomeksi että ruotsiksi. Mainonnassa ei tarjottu pelkästään tuotteita, vaan tulevaisuuden lupauksia, sillä ilmailua korostettiin tulevaisuutena ja lennokkien rakentamista esivalmennuksena eteenpäin pyrkiville nuorille.
Asiakasverkoston rakentamisessa keskeisessä roolissa olivat “runsaasti kuvalliset” uutuushinnastot, joita asiakkaat saattoivat tilata postitse pientä maksua vastaan. Tilauslomakkeet ja toimitusehdot laadittiin tarkasti, ja postimyynnistä muodostui nopeasti Harrastelijain Aitan elinehto. 1930-luvun lopulla liikkeen kasvu synnytti tarpeen jopa lisähenkilökunnalle, ja lehti-ilmoituksilla palvelukseen haettiinkin “myös ruotsia puhuvaa” asiatyttöä sekä myymäläapulaista.
Tänä varhaisena aikakautena Harrastelijain Aitan tuotevalikoimaan kuuluivat kanoottien rakennussarjat, kuten Kalarin ja Thorellin mallit 165–210 markan hintaan, sekä amerikkalainen Univex-kamera 51 markalla ja sen filmirullat 6 markalla. Lennokkeina myytiin klassisia malleja, kuten Haukka 10–16 markalla ja Viima 22 markalla. Haukka oli Harrastelijain Aitan oma tuote, joka vakiinnutti liikkeen brändiä rakentajien keskuudessa. Gunnarilla oli lennokkien valmistukseen ja myyntiin käytössään myös toinen toiminimi, Lennokkiteollisuus, jonka nimissä teki tukkukauppaa ainakin vielä vuonna 1936. Hän toimi pitkään yhteistyössä Suomen Nuorison Ilmailuliiton (SNIL) kanssa, jonka kilpailuissa oli aina Harrastelijain Aitan lahjoittamia palkintoja.
2. Sotavuodet, jälleenrakennus ja sähköiset kokeilusarjat (1940–1950-luku)
Sotien aikana Harrastelijain Aitan toiminta luonnollisesti hiipui. Korpraali Gunnar Alopaeus palveli jatkosodassa Päämajan propagandaa hoitaneiden tiedoituskomppanioiden henkilöstössä.
1940-luvun lopulta alkaen kauppa alkoi taas käydä vauhdikkaasti ja maahantuonti kasvoi voimakkaasti. Sotienjälkeinen tarvikepula synnytti vahvan tee-se-itse-hengen, ja Harrastelijain Aitta vastasi tähän tarjoamalla teknisiä askartelu- ja kokeilusarjoja, jotka kasvattivat nuorisoa sähkötekniikan ja mekaniikan maailmaan. Haka-koemoottorit, Pikku-Jätti-sähkömoottori rakennussarja ja muut sähkökokeiluvälineet opettivat sähkömoottorin periaatteita aikakaudella, jolloin sähkö edusti uutta ihmemaailmaa. Viestintätekniikan opettelussa suosittuja olivat kide-ilmaisimet ja Morse II -sähkötysavaimet. Vaativimmille harrastajille Harrastelijain Aitta tarjosi jopa Polaris-lankamagnetofonin kaltaisia huipputeknologisia tuotteita 68 000 markalla.
Ammattimaisen valokuvauksen Gunnar oli Valokuvataiteen museon tietojen mukaan aloittanut jo vuonna 1935 kuvausalanaan maisema- ja miljöökuvaus. Optiikan ja visuaalisuuden puolella valikoimaan kuuluivat Pouva Magica -heijastuskoneet, Kino Matti -taskuleffat sekä 1950-luvun alussa Ruotsista hankitut View-Masterit ennen niiden virallisen maahantuonnin alkua. Gunnar kuvasi itse View-Masterille Helsinkiä 1950- ja 1960-luvulla näkökulmanaan tallentaa kaupunkia “ennen kuin kaikki vanha puretaan”. Lisäksi hän ohjasi vuonna 1946 lyhytelokuvan, dokumentin nimeltä “Avantouimareita – eli huvinsa kullakin”. 1950-luvun alun erikoisuutena Harrastelijain Aitta toi valikoimiinsa myös uimanaamarit, räpylät ja snorkkelit.
3. Muovimallien vallankumous ja kiristyvä kilpailu (1958–1972)
Vuosi 1958 toi mukanaan suuren murroksen, kun muovisten "tarkkuusmallien" aikakausi alkoi. Harrastelijain Aitta avasi pelin ensimmäisenä Suomessa aloittamalla Revell-pienoismallien maahantuonnin. Seuraavina vuosina seuraan liittyivät Airfix, Frog, Aurora ja monet muut.
Muovimalleista tuli nopeasti valtava hitti koko maassa, mikä toi markkinoille nopeasti uusia kilpailijoita. Helsinkiin ilmestyi Hobbi-Soppi Pohjois-Esplanadille vuonna 1962 ja Askartelukeskus Mikonkadulle Aikataloon vuonna 1963. 1970-luvulle tultaessa muovimalleja, varsinkin niin sanottuja "pussikoottavia", oli jo saatavilla kioskeista, kirjakaupoista ja kemikalioista ympäri maan.
Vuosikymmenten varrella Harrastelijain Aitta toimi myös monien koti- ja ulkomaisten valmistajien jälleenmyyjänä oman maahantuontinsa ohella. Kotimaisista valmistajista edustettuina olivat Tikkakoski, Suomen Lennokki Oy, Fenno Alga, Akvila, Nokia, Plastex sekä Elektro-Kemika/Elmika. Ulkomaisista huippumerkeistä valikoimiin kuuluivat Märklin, Osram, Tekno, Airfix, Revell, Aurora, Frog sekä Meccano/Dinky Toys ym. Harrastelijain Aitta kuitenkin säilytti vahvan asemansa laajan valikoimansa ja syvän asiantuntemuksensa ansiosta.
4. Harry Alopaeuksen kausi (1973–1975)
Gunnar Alopaeuksen siirryttyä ajasta ikuisuuteen vuonna 1973 Harrastelijain Aitan otti haltuun poikansa Harry Alopaeus (1946–2022). Harry oli koulutukseltaan sukeltaja ja meriarkeologi, teki työuransa Museovirastossa mutta oli myös itse innokas pienoismallirakentaja. Harryn muistokirjoitus löytyy tästä.
Aikalaiskertomusten mukaan Harrastelijain Aitta oli Gunnarin jäljiltä melkoinen sekasotku. Harry tarttui toimeen ja toteutti liiketilassa perusteellisen uudistuksen. Hän teki suursiivouksen, karsi epäkurantin tavaran ja muutti myymälän layoutin täysin. Myymälätilan etuosaan luotiin yhtenäinen avara asiakastila, ja poikittainen tiski erotti sen myymälän takaosasta ja takahuoneen varastosta. Harrylla oli aikaansaava luonne ja asiallisempi ote harrastajakentän tarpeisiin, minkä ansiosta Harrastelijain Aitta koki fyysisen muodonmuutoksen lisäksi myös henkisen virkoamisen.
Harrastelijain Aitta teki tällä kaudella myös merkittävän kulttuuriteon. Rönsyjen karsimisen yhteydessä valikoimasta poistetut Harrastelijain Aitan vanhat tuotteet luovutettiin Helsingin kaupunginmuseolle.
Museon kokoelma (164 esinettä noin vuosilta 1930–1970) antaa osaltaan hyvän läpileikkauksen siitä, millaisia harrastuksia suomalaisilla lapsilla ja nuorilla oli 1900-luvun puolivälissä. Rakentelu, kuvaus, pienoismallit, leikit, urheilu ja elektroniikka olivat vahvasti esillä. Valmistajista Suomi oli selvä ykkönen, seuraavana Iso-Britannia ja Saksa sekä pienempinä erinä Tanska, USA, Japani ja Hong Kong. Esineissä näkyy sodanjälkeisen ajan kiinnostus tekniikkaan, avaruuteen ja tee-se-itse-harrastuksiin. Näiden esineiden perusteella Harrastelijain Aitta näyttäytyy erikoisliikkeenä, joka oli käytännössä 1900-luvun puolivälin Tokmannin, Verkkokauppa.comin ja Lelukaupan yhdistelmä.
5. Leo "Leksa" Sorosen aikakausi: Edelleen lennokkiväen päämaja (1975–1989)
Helmikuussa 1975 Harrastelijain Aitta vaihtoi jälleen omistajaa, kun Leo "Leksa" Soronen (1938–2001) osti nimen ja varaston Alopaeuksen perikunnalta. Leksa oli vannoutunut lennokkimies, joka oli erikoistunut vapaasti lentäviin lennokkeihin ja saavuttanut lajissa useita SM-mitaleja. Kaupan myötä harrastus muuttui työksi, ja meno jatkui entiseen malliin mutta selkeänä fokuksena olivat pienoismallit ja lennokit tarvikkeineen. Leksa toimi samalla muun muassa Tekniikan Maailman kysymyspalstan asiantuntijana.
Leksan kaudella Harrastelijain Aitta oli täyteen ahdettu perinteisen vähittäiskaupan merkkipaalu, jossa hyllyt notkuivat laatikoista lattiasta kattoon ja pienoismallit roikkuivat katosta. Harrastelijain Aitta toimi kohtaamispaikkana ja IPMS:n eli International Plastic Modellers' Societyn epävirallisena päämajana, jossa kävivät useimmat vanhoista napamiehistä hankkimassa ensimmäisiä mallejaan ja jakamassa kokemuksiaan, vaikkakin monet valittelivat tuttua tupakansavua.
Harrastelijain Aitan pyörittämisen lisäksi Leksa kierteli ahkerasti lennokkikisoja vihreällä Toyota Hiacellaan, jonka takaluukusta oli tehty myyntipöytä. Hän teki itse perhosten levityslautoja, haaveja ja myrkkyansoja harrastajille ja sekoitti mallailuporukoille apteekkitutultaan saamiaan MEK:n tapaisia liuotinliimoja jne.
6. Toiminnan hiipuminen ja oven sulkeutuminen
1980-luvun puolivälin jälkeen Harrastelijain Aitan toiminta alkoi hiipua. Tähän vaikuttivat monet tekijät, kuten kilpailun kiristyminen markkinoilla, kun malleja ja muita harrastustarvikkeita alkoi olla tarjolla kaikkialla. Myös Leksan hieman puutteelliset bisnestaidot vaikuttivat asiaan: Harrastelijain Aitan markkinointi oli jäänyt vähiin, ennen niin tuottoisa lehtimainonta puuttui kokonaan ja aukioloajat olivat epäsäännölliset. Asiakkaat törmäsivät liian usein ovella roikkuvaan "Palaan heti, kohta, oitis, just"-lappuun, Leksan vedotessa aina kiireisiin. Mutta myös ajan henki oli 1980-luvun lopulla ajanut Harrastelijain Aitan ohi, mallien ja lennokkien rakentelu ei enää kiinnostanut nuorisoa entiseen tapaan, vaan tilalle olivat tulleet muun muassa tietokoneet peleineen.
Tammikuussa 1989 Harrastelijain Aitan ovi sulkeutui viimeisen kerran. Loppuvaraston postimyyntiä yritettiin käynnistää 1990-luvulla, mutta tulokset olivat vähäisiä ja tavarat jäivät varastoon. Vuonna 2001 Leksa menehtyi tulipalossa kotonaan Helsingissä.
Loppuvuonna 2001 kaikki ehjät lennokit ja muu ilmailuun liittyvä materiaali lahjoitettiin Suomen ilmailumuseoon. 2000-luvun alkuvuosina valtaosa Harrastelijain Aitan varastosta löysi tiensä eri huutokauppojen kautta kansainvälisille keräilijöille ympäri maailman. Vielä nykyisinkin vanhoja Harrastelijain Aitan tarroilla tai leimoilla varustettuja malleja vilahtelee silloin tällöin mm. eBay-verkkohuutokaupassa.
Yhteenveto
Harrastelijain Aitan sulkeutuminen vuonna 1989 merkitsi yhden aikakauden päätöstä. Toiminnan loppumiseen vaikuttivat 1980-luvun lopun rakennemuutos, Viiskulman liike-elämän profiilin muuttuminen ja nouseva kilpailu kotitietokoneiden ja videopelien kaltaisten uusien harrastusmuotojen taholta. Liikkeen jättämä jälki suomalaiseen yhteiskuntaan on kuitenkin pysyvä. Se muovasi useiden sukupolvien suhdetta tekniikkaan ja kädentaitoihin, tarjoten konkreettisen polun ilmailun ja insinööritieteiden ymmärtämiseen.
Nykypäivän digitaalisessa ajassa liike edustaa nostalgista aikakautta, jolloin maailmaa ymmärrettiin rakentamalla se itse. Sen perintö elää Suomen ilmailumuseon ja Helsingin kaupunginmuseon kokoelmissa sekä tuhansien suomalaisten harrastajien muistoissa - ajasta, jolloin balsa, liima ja rautalanka olivat avaimia tulevaisuuteen.
